Paniikkitokoilua

Me ei kesäloman aikana olla treenattu tokoa juuri ollenkaan. Kalenteria selaillessani huomasin harkkatokokeen, johon olin suunnitellut osallistuvani Freddyn kanssa. Aikaa kokeeseen on reilu viikko. Hups.

Laadin siis tehokkaan treenisuunnitelman, jota lähdettiin toteuttamaan tänään. Suunnattiin läheiselle hiekkakentälle ja eikun lihapullat esiin. Tehtiin alkuun vähän seuraamista ja Freddy oli ihan kuutamolla. Ei tajunnut mistään mitään, eikä edes osannut seurata lihapullaa kun tungin sen Freddyn naaman eteen. Sitä touhua ei kyllä ihan heti seuraamiseksi tunnistanut.

Sitten Freddyllä yhtäkkiä syttyi jonkinlainen lamppu päässä ja homma lähti kulkemaan. Freddyn seuraaminenhan ei ole koskaan ollut mitenkään täydellistä, enkä aio sille täydellistä seuraamista opettaakaan. Kunhan nyt pysyy suunnillee oikeella paikalla ja pitää sitä kontaktia yllä. Sellaista seuraaminen tänään oli. Käännöksissä pysyi hyvin mukana ja teki oikein hyvällä vireellä. Matka oli lyhyt ja palkkasi usein.

Väliin tehtiin paikkamakuu. Tätä ollaan kyllä treenailtu jonkin verran kesän aikana, joten ajattelin tehdä kokonaisen minuuutin paikkamakuun. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun puskista yllättäen ilmestyi The Häiriö. Toinen koira. Toiset koirat ovat ok, jos nekin tekevät paikkamakuuta. Mutta jos ne juoksevat ohi niin hui. Lyhensin siis matkaa reippaasti ja palkkasin tosi tiheään tahtiin. Freddy ei kuitenkaan näyttänyt olevan toisesta koirasta moksiskaan, joten peruutin taas pari askelta ja hyvinhän Freddy pysyi. Aika makeeta. Seisoin hetken Freddyn vieressä ennen kuin vapautin perusasennon kautta. Sillä kun on tapana ennakoida ja nousta ylös ennen lupaa. Tänään hoiti senkin superisti.

Jäävät olivat loistavia! Tehtiin ensin liikkeestä maahanmeno ja toimi heti täydellisesti. Ja minä kun luulin, ettei se osaa. Siirryttiin siitä suoraan tekemään liikkeestä seisominen. Viimeistään tässä vaiheessa olin varma, että menee pieleen, koska Freddy ei erota käskyjä "maahan" ja "seiso", tai ainakaan se ei jaksa kuunnella niitä ja arpoo sitten, että meneekö maahan vai jääkö seisomaan. Olin siis täysin valmistautunut siihen, että se menee maahan kun käsken seisomaan, mutta Freddy yllätti ja tadaa, siihen se jäi seisomaan. Minä en voinut muuta kuin ihmetellä. Koska eihän se osaa näitä juttuja. Ei se erota käskysanoja toisistaan. Tai niin ainakin luulin.

Loppuun vielä luoksetulo. Odotti hienosti ja luvan saatuaan tuli täysillä. Tehtiin uudestaan ja silloin ilmestyi The Ultimate Häiriö. Ohi menevä koira paikkamakuun aikana on eri asia kuin ohi menevä koira luoksetulon aikana. Ja joku random koira on eri asia kuin Freddyn shelttikaveri Jane. Meinasin jo odottaa, että Jane omistajineen ehtii mennä ohi ja kadota näkyvistä ennen kuin tehdään, mutta sitten päätinkin ottaa riskin ja katsoa, onnistuisiko luoksetulo noinkin pahan häiriön alla. Ja onnistuihan se, ihan täydellisesti! Perusasentoon tulemiseen tarvitsee pienen käsiavun, mutta muuten menee loistavasti. Se oikeesti osaa!

Loppuun riehuttiin oikein kunnolla, en olisi voinut olla tyytyväisempi treeniin! Freddy oli ihan hurjan innokas sitten kun se tajusi, että mitä tässä oltiinkaan tekemässä ja teki kaiken täysillä. En voi kuin hehkuttaa. Ei se toko ollutkaan niin tylsää! Nyt on taas motivaatiota kunnolla ja toivottavasti Freddylläkin into säilyy. Jos se tekee näin hyvin sitten harkkakokeessa niin varmaan sekoan. Mutta katotaan sitä sitten.

Parasta aikaa koiran omistamiselle

Kesä on minusta ihana vuodenaika. Suomen kesä on ihanan kaunis ja minä rakastan lämpöä, jota on viime vuosina myös Suomen kesissä riittänyt. Ja kesäsateet ovat jotain niin ihanaa. Ja sitten on tietysti kesäloma.

Syksy tulee kuitenkin vahvana kakkosena. Onko olemassa mitään ihanampaa, kuin pimenevissä syysilloissa peiton alle käpertyminen kaakaomuki kädessä. Ja tietenkin koira kainalossa. Ja se ääni, mikä sateesta lähtee, on parasta. Yleensä puhutaan sateen ropinasta, mutta tätä kirjoittaessani ulkona sataa kaatamalla, eikä sitä ääntä voi oikein ropinaksi kutsua. Se on pikemminkin jonkin sortin "huminaa".

Jos mietitään ihan puhtaasti koiranomistajan näkökulmasta, on syksy varmastikin paras. Silloin ei ole liian kuuma eikä liian kylmä, joten koiran kanssa voi lenkkeillä kunnolla ilman, että se (tai omistaja) läkähtyy tai jäätyy. Syksyisessä metsässä on niin ihana ulkoiluttaa koiraa. Toki syksyllä joutuu usein ulkoiluttamaan koiraa sateessa ja kuraa tulee sisään yhden ulkoilukerran jälkeen enemmän kuin koko kesän aikana yhteensä, mutta silti se on vaan niin parasta. Sitä paitsi minusta sateessakin on ihan kiva ulkoiluttaa koiraa, kunhan on kunnolliset ulkoiluvaatteet (rakastan Hurtan ulkoilupukuani!). Freddy sen sijaan ei aina ole ihan yhtä innokas ulkoilija sateella :D

Viikon takaiselta aamulenkiltä otettuja kuvia (silloin paistoi aurinko, tänään tosiaan ulkoiltiin kaatosateessa):

"Terällä, yhdessä, koiran kanssa"

Taitoluisteluseurani "slogan". Tai no ei ihan, mutta melkein. "Terällä, yksin ja yhdessä". 

Petsien koiratanssikeskustelussa mainittiin, että koiratanssia on verrattu taitoluisteluun ja etenkin pariluisteluun. Minulle on koko ajan ollut selvää, että jo 12 vuotta kestäneestä taitoluistelu-urasta varmasti on koiratanssissakin vähän jotain hyötyä, mutta edellisen kommentin jälkeen olen pohtinut asiaa vähän syvällisemmin ja huomannut, että lajeissa on tosiaan todella paljon yhteistä.

Molemmissa lajeissa on tarkoitus suorittaa ohjelma musiikin tahtiin. Ohjelma suoritetaan määrätyllä alueella (taitoluistelussa kaukalo, koiratanssissa kehä) ja koko aluetta tulee käyttää hyväkseen. Pisteet laskevat, mikäli ohjelma ei kata koko aluetta.

Ohjelma koostuu eri liikkeistä/elementeistä. Liikkeestä siirrytään toiseen erilaisilla siirtymillä, joiden pitää sopia ohjelmaan ja olla osa koreografiaa. Myös elementit ovat osa koreografiaa. Elementtien tulee olla teknisesti mahdollisimman vaikeita ja ne tulee suorittaa laadukkaasti ja täsmällisesti.

Ohjelman tulee olla mahdollisimman vaikea, mutta se kuuluu saada näyttämään mahdollisimman sujuavalta ja helpolta. Ohjelman tulee sopia musiikkiin ja esityksellä on usein jokin teema. Koreografian tulee olla tarkkaan suunniteltu musiikkiin ja kaikki liikkeet ovat osa koreografiaa. Myös esiintymisasu tukee ohjelman teemaa.

Molemmat lajit ovat siis hyvin vaikeita. Ohjelmassa tulee suorittaa vaikeita liikkeitä, mutta esityksen tulee näyttää helpolta "taiteelliselta luomukselta". Ohjelman pitää olla selkeä kokonaisuus ja sen täytyy pysyä kasassa. Musiikkia tulee osata tulkita eikä ohjelma ole pelkkä ohjelma, se on esitys.

Pariluistelussa lisänä tulee vielä se, että ohjelman tulee olla hyvin suunniteltu molempien osapuolten suhteen, molempien tulee tietää mitä tehdä ja liikkeiden tulee olla yhtenäisiä ja näyttää hyvältä yhdessä tehtyinä. Molempien tulee ottaa toinen huomioon koko ajan ja tietää mitä toinen tekee. Omaa tekemistään pitää osata säädellä parin tekemisten mukaan.

Kaiken kaikkiaan lajeissa on todella paljon yhteisiä piirteitä ja taitoluisteluharrastuksestani saattaa olla koiratanssissa enemmän hyötyä kuin kuvittelinkaan. Katsotaan mitä saadaan aikaseks :D

Pahoittelen tekstin sekavuutta, siinä käy helposti niin, että teksti menee sekavaksi kun kirjoittaa omia pohdintojaan suoraan päästä :D

Syksyn sävel

Syksy on virallisesti saapunut. Istun huoneessani ja kuuntelen ukkosen jyrinää. Ja Freddyn haukuntaa. Koska Freddy haukkuu ukkoselle. Paitsi jos sen nappaa syliin. Silloin se on ihan hiljaa ja tyytyväinen. Lukion toista vuotta on takana viikko. Arki on lähtenyt rullaamaan.

Kesälomani viimeisen viikon vietin Valkeakoskella luisteluleirillä, mikä oli oikein hauskaa. Vielä hauskempaa oli, kun jäähallin takapihalle yllättäen ilmestyi koiranäyttely. Siellä piti sitten käydä vähän pyörimässä aina, kun treeneiltä vaan ehti. Luistelutreenit olivat valitettavasti ihan päällekkäin shelttikehän kanssa, joten shelttejä ei tullut nähtyä paljon yhtään. Paitsi että meidän kanssa samassa hotellissa asui porukka kuuden (?) sheltin kanssa. Teki mieli napata ne kaikki syliin ja Freddyäkin tuli hirmu ikävä. Onneksi sain pian taas oman shelliäiseni kainaloon. Ja näyttelystä sille tarttui mukaan myös uusi vaaleansininen fleece-panta. Pannasta mahdollisesti kuvaa myöhemmin.

Eilen käväisin Inkoossa E-SS:n valokuvauskurssilla. Kurssin vetivät Jari Alanen ja Irene Vinha. Tuli taas opittua kaikennäköstä uutta ja toivottavasti se jatkossa näkyy edes jollain tasolla blogin kuvissa. Tosin yksi valokuvauskurssi ei ihan kokonaan taida minua huonoilta kuvilta pelastaa.. Mutta nyt on ainakin teoria joissain määrin hallussa, niin ehkä sitä ajan kanssa oppii hyödyntämään myös käytännössä.

Muutama harjoituskuva kurssilta. Eihän nämä mitään huippukuvia ole (Bloggerkin vaikuttaa osaltaan laatuun), mutta näissä kuvissa olen säätänyt kameran asetukset ihan kokonaan itse, mikä on jo sinällään saavutus :D Voin ehkä tässä vaiheessa tunnustaa olevani nolo ihminen joka on hankkinut järjestelmäkameran ja käyttää aika paljon automaattiasetuksia... Hehheh. Noei, olen minä yrittänyt opetella niitä säätöjä, mutta se on niin hirmusen hankalaa. Mutta kurssilla syttyi paljon pieniä lamppuja, niin ehkä siihenkin on vähitellen tulossa jotain muutosta :)

Pidin kurssista todella paljon, ihmiset olivat mukavia, kurssipaikka oli mukava ja sää suosi. Melkein unohti, että se syksy oli tulossa.

Freddy jäi tällä kertaa vähän vähemmälle huomiolle, ehkä se pääsee taas seuraavaan postaukseen mukaan :D

"When I look at my dog, I see only greatness"

Se haukkuu. Paljon. Se haukkuu melkein kaikille meidän talomme ohi meneville autoille ja koirille. Se haukkuu usein pölynimurille. Se haukkuu jos sisarukseni tappelevat. Se haukkuu tulitikuille (???). Se haukkuu uudenvuodenraketeille ja joskus jopa ukkoselle.

Joissain tilanteissa se yrittää edelleen päästä autojen ja pyörien perään. Se ei oikein tottele muita kuin minua. Ja se pelkää lapsia (sillä on erittäin huonoja kokemuksia lapsista). Sellaset lapset, jotka eivät tule metriä lähemmäs, ovat ihan kivoja. Ja sellaset, jotka syöttävät nameja. Mutta ne lapset, jotka haluavat halailla, ovat pelottavia.

Se on myös erittäin häiriöherkkä. Kun ympärillä tapahtuu vähänkin jotain jännää, sen keskittyminen herpaantuu. Se reagoi kaikkeen tosi helposti ja nopeasti.

Ja silti se on ihan huippu! Se on ihan hulvattoman hauskaa seuraa, se saa minut aina hymyilemään ja sen positiivisuus on ihailtavaa. Se on ihan täysin sekopäinen ja se on hienoa! Se on yksinkertaisesti vaan niin huikea otus, ettei sitä voi sanoin kuvailla!

Monen mielestä se on varmastikin ärsyttävä. Joidenkin mielestä sillä esiintyy "ongelmakäyttäytymistä". Harva ymmärtää, miten se voi minusta olla niin täydellinen. En minäkään aina ole ymmärtänyt. En ymmärtänyt, miksi koirani oli aina kiinnostunut kaikesta, paitsi minusta. Se ei kuunnellut minua eikä se näyttänyt tarvitsevan minua mihinkään ja oli kaikin tavoin todellä itsenäinen.

Ja sitten mokasin pahemmin kuin olin koskaan aiemmin mokannut. Ja koirani jäi auton alle. Enkä osannut silloinkaan toimia oikein. En osannut toimia rauhallisesti ja asiallisesti. Minä itkin ja huusin että sen pitää päästä lääkäriin. Onneksi muut osasivat toimia. Autossa matkalla lääkäriin minä itkin ja huusin edelleen. Freddy oli minun sylissäni enkä antanut sen nukahtaa. Se oli niin rohkea. Nuoli kyyneleet poskiltani aina uudestaan ja uudestaan, vaikka yritinkin estellä sitä. Sen piti säästää voimiaan. Lopulta se ei enää jaksanut ja minä olin aivan varma, ettemme pääsisi perille ajoissa.

Mutta me pääsimme. Siellä oltiin valmiina ja Freddy pääsi suoraan autosta tiputukseen. Lääkäri käski minun vetää syvään henkeä kaksi kertaa ja sitten rauhoittumaan. Tein niin. Onneksi joku viimein käski minun rahoittua. Pidin Freddystä tiukasti kiinni kunnes oli pakko päästää irti ja Freddy vietiin leikattavaksi.

Seuraavat viikot nukuin yöt Freddyn kanssa lattialla. Lintsasin koulusta ja roikuin eläinlääkärillä, missä Freddy oli koko päivän aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Luin netistä koirien selviytymistarinoita ja katsoin YouTubesta videoita kolmijalkaisista koirista, koska silloin oli todennäköistä, että koirastani tulisi kolmijalkainen.

Monesti teki mieli luovuttaa. Teki pahaa katsoa, kun toinen kärsi. Siihen sattui. Se tuntui väärältä. Tuntui, kuin se olisi itsekin jo luovuttanut. Monta kertaa meinattiin ajaa lääkärille ja pyytää päästämään pikkuinen pois. Mutta silloin se aina nosti päätään ja heilautti häntäänsä ja siitä näki, ettei se ollut vielä luovuttanut. Se oli taistelija.

Ja Freddyhän on taistelija. Se on taistellut itsensä tähän pisteeseen ja nyt se elää täyttä koiran elämää. Se leikkii ja riehuu, se nauttii pitkistä metsälenkeistä ja koirakavereiden kanssa juoksemisesta. Jalassa oleva tossu on ainoa joka paljastaa, että sen tassussa on jokin vikana.



Parin vuoden aikana minä olen oppinut koirista niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. Tietysti olin lukenut kaiken mahdollisen koirista ja osasin varmaankin 5 eri koirakirjaa ulkoa ennen koiran hankkimista. Luulin tietäväni kaiken. Ja ehkä teoriassa tiesinkin paljon. Mutta se käytäntö on niin eri juttu. Ja kun viimein tajusin sen, alkoi kaikki yllättäen luistaa. Minun koirassani ei ollutkaan mitään vikaa. Minun koirani oli mahtava, mutta samaa ei voinut sanoa minusta. Me puhuimme koirani kanssa täysin eri kieltä, enkä minä ollut edes yrittänyt ymmärtää koiraani, ainoastaan yrittänyt pakottaa sitä ymmärtämään minua ja sopeutumaan siihen, mitä minä haluan. Ja kun viimein tajusin sen, kaikki solmut aukesivat.

Nyt meillä on ihan mahtava suhde. Tajuamme toisiamme ja meillä on aivan älyttömän hauskaa yhdessä. Yhdessä treenaaminen on kivaa ja me molemmat olemme täysillä mukana silloin kun tehdään jotain. Muut eivät tajua meidän juttujamme ollenkaan, ne ovat vähän niin kuin meidän "inside-juttuja". Eikä koirani ole tottelematon, se on itse asiassa erittäin yhteistyöhaluinen. Ja minua se tottelee vallan hyvin, eikä sen itse asiassa edes tarvitse muita sen kummemmin totella. Eikä sen kanssa ole vaikea toimia, kunhan vaan pääsee samalle aaltopituudelle sen kanssa. Minun koirani tarvitsee minua, se luottaa minuun ja pyytää minulta ohjeita. Se turvautuu minuun, silloin kun se ei tiedä, miten toimia. Se kaipaa läheisyyttäni ja minä sen läheisyyttä.

Monet eivät ymmärrä koiraani eivätkä tajua, miten se on minusta niin loistava. Mutta hei, eihän kenenkään tarvitsekaan tajuta! Eihän muitten tarvitse rakastaa koiraani niin paljon kuin minä rakastan. Ei heidän tarvitse edes pitää koirastani! Koska se on minun koirani, minä elän sen kanssa ja minä harrastan sen kanssa.

Aivan sama mitä muut ajattelevat, koska minä tiedän, että Freddy on maailman paras koira!

Nyt saatto mennä "vähän" lässytykseks, mutta ei se haittaa, välillä saa lässyttää.