"Terällä, yhdessä, koiran kanssa"

Taitoluisteluseurani "slogan". Tai no ei ihan, mutta melkein. "Terällä, yksin ja yhdessä". 

Petsien koiratanssikeskustelussa mainittiin, että koiratanssia on verrattu taitoluisteluun ja etenkin pariluisteluun. Minulle on koko ajan ollut selvää, että jo 12 vuotta kestäneestä taitoluistelu-urasta varmasti on koiratanssissakin vähän jotain hyötyä, mutta edellisen kommentin jälkeen olen pohtinut asiaa vähän syvällisemmin ja huomannut, että lajeissa on tosiaan todella paljon yhteistä.

Molemmissa lajeissa on tarkoitus suorittaa ohjelma musiikin tahtiin. Ohjelma suoritetaan määrätyllä alueella (taitoluistelussa kaukalo, koiratanssissa kehä) ja koko aluetta tulee käyttää hyväkseen. Pisteet laskevat, mikäli ohjelma ei kata koko aluetta.

Ohjelma koostuu eri liikkeistä/elementeistä. Liikkeestä siirrytään toiseen erilaisilla siirtymillä, joiden pitää sopia ohjelmaan ja olla osa koreografiaa. Myös elementit ovat osa koreografiaa. Elementtien tulee olla teknisesti mahdollisimman vaikeita ja ne tulee suorittaa laadukkaasti ja täsmällisesti.

Ohjelman tulee olla mahdollisimman vaikea, mutta se kuuluu saada näyttämään mahdollisimman sujuavalta ja helpolta. Ohjelman tulee sopia musiikkiin ja esityksellä on usein jokin teema. Koreografian tulee olla tarkkaan suunniteltu musiikkiin ja kaikki liikkeet ovat osa koreografiaa. Myös esiintymisasu tukee ohjelman teemaa.

Molemmat lajit ovat siis hyvin vaikeita. Ohjelmassa tulee suorittaa vaikeita liikkeitä, mutta esityksen tulee näyttää helpolta "taiteelliselta luomukselta". Ohjelman pitää olla selkeä kokonaisuus ja sen täytyy pysyä kasassa. Musiikkia tulee osata tulkita eikä ohjelma ole pelkkä ohjelma, se on esitys.

Pariluistelussa lisänä tulee vielä se, että ohjelman tulee olla hyvin suunniteltu molempien osapuolten suhteen, molempien tulee tietää mitä tehdä ja liikkeiden tulee olla yhtenäisiä ja näyttää hyvältä yhdessä tehtyinä. Molempien tulee ottaa toinen huomioon koko ajan ja tietää mitä toinen tekee. Omaa tekemistään pitää osata säädellä parin tekemisten mukaan.

Kaiken kaikkiaan lajeissa on todella paljon yhteisiä piirteitä ja taitoluisteluharrastuksestani saattaa olla koiratanssissa enemmän hyötyä kuin kuvittelinkaan. Katsotaan mitä saadaan aikaseks :D

Pahoittelen tekstin sekavuutta, siinä käy helposti niin, että teksti menee sekavaksi kun kirjoittaa omia pohdintojaan suoraan päästä :D

Syksyn sävel

Syksy on virallisesti saapunut. Istun huoneessani ja kuuntelen ukkosen jyrinää. Ja Freddyn haukuntaa. Koska Freddy haukkuu ukkoselle. Paitsi jos sen nappaa syliin. Silloin se on ihan hiljaa ja tyytyväinen. Lukion toista vuotta on takana viikko. Arki on lähtenyt rullaamaan.

Kesälomani viimeisen viikon vietin Valkeakoskella luisteluleirillä, mikä oli oikein hauskaa. Vielä hauskempaa oli, kun jäähallin takapihalle yllättäen ilmestyi koiranäyttely. Siellä piti sitten käydä vähän pyörimässä aina, kun treeneiltä vaan ehti. Luistelutreenit olivat valitettavasti ihan päällekkäin shelttikehän kanssa, joten shelttejä ei tullut nähtyä paljon yhtään. Paitsi että meidän kanssa samassa hotellissa asui porukka kuuden (?) sheltin kanssa. Teki mieli napata ne kaikki syliin ja Freddyäkin tuli hirmu ikävä. Onneksi sain pian taas oman shelliäiseni kainaloon. Ja näyttelystä sille tarttui mukaan myös uusi vaaleansininen fleece-panta. Pannasta mahdollisesti kuvaa myöhemmin.

Eilen käväisin Inkoossa E-SS:n valokuvauskurssilla. Kurssin vetivät Jari Alanen ja Irene Vinha. Tuli taas opittua kaikennäköstä uutta ja toivottavasti se jatkossa näkyy edes jollain tasolla blogin kuvissa. Tosin yksi valokuvauskurssi ei ihan kokonaan taida minua huonoilta kuvilta pelastaa.. Mutta nyt on ainakin teoria joissain määrin hallussa, niin ehkä sitä ajan kanssa oppii hyödyntämään myös käytännössä.

Muutama harjoituskuva kurssilta. Eihän nämä mitään huippukuvia ole (Bloggerkin vaikuttaa osaltaan laatuun), mutta näissä kuvissa olen säätänyt kameran asetukset ihan kokonaan itse, mikä on jo sinällään saavutus :D Voin ehkä tässä vaiheessa tunnustaa olevani nolo ihminen joka on hankkinut järjestelmäkameran ja käyttää aika paljon automaattiasetuksia... Hehheh. Noei, olen minä yrittänyt opetella niitä säätöjä, mutta se on niin hirmusen hankalaa. Mutta kurssilla syttyi paljon pieniä lamppuja, niin ehkä siihenkin on vähitellen tulossa jotain muutosta :)

Pidin kurssista todella paljon, ihmiset olivat mukavia, kurssipaikka oli mukava ja sää suosi. Melkein unohti, että se syksy oli tulossa.

Freddy jäi tällä kertaa vähän vähemmälle huomiolle, ehkä se pääsee taas seuraavaan postaukseen mukaan :D

"When I look at my dog, I see only greatness"

Se haukkuu. Paljon. Se haukkuu melkein kaikille meidän talomme ohi meneville autoille ja koirille. Se haukkuu usein pölynimurille. Se haukkuu jos sisarukseni tappelevat. Se haukkuu tulitikuille (???). Se haukkuu uudenvuodenraketeille ja joskus jopa ukkoselle.

Joissain tilanteissa se yrittää edelleen päästä autojen ja pyörien perään. Se ei oikein tottele muita kuin minua. Ja se pelkää lapsia (sillä on erittäin huonoja kokemuksia lapsista). Sellaset lapset, jotka eivät tule metriä lähemmäs, ovat ihan kivoja. Ja sellaset, jotka syöttävät nameja. Mutta ne lapset, jotka haluavat halailla, ovat pelottavia.

Se on myös erittäin häiriöherkkä. Kun ympärillä tapahtuu vähänkin jotain jännää, sen keskittyminen herpaantuu. Se reagoi kaikkeen tosi helposti ja nopeasti.

Ja silti se on ihan huippu! Se on ihan hulvattoman hauskaa seuraa, se saa minut aina hymyilemään ja sen positiivisuus on ihailtavaa. Se on ihan täysin sekopäinen ja se on hienoa! Se on yksinkertaisesti vaan niin huikea otus, ettei sitä voi sanoin kuvailla!

Monen mielestä se on varmastikin ärsyttävä. Joidenkin mielestä sillä esiintyy "ongelmakäyttäytymistä". Harva ymmärtää, miten se voi minusta olla niin täydellinen. En minäkään aina ole ymmärtänyt. En ymmärtänyt, miksi koirani oli aina kiinnostunut kaikesta, paitsi minusta. Se ei kuunnellut minua eikä se näyttänyt tarvitsevan minua mihinkään ja oli kaikin tavoin todellä itsenäinen.

Ja sitten mokasin pahemmin kuin olin koskaan aiemmin mokannut. Ja koirani jäi auton alle. Enkä osannut silloinkaan toimia oikein. En osannut toimia rauhallisesti ja asiallisesti. Minä itkin ja huusin että sen pitää päästä lääkäriin. Onneksi muut osasivat toimia. Autossa matkalla lääkäriin minä itkin ja huusin edelleen. Freddy oli minun sylissäni enkä antanut sen nukahtaa. Se oli niin rohkea. Nuoli kyyneleet poskiltani aina uudestaan ja uudestaan, vaikka yritinkin estellä sitä. Sen piti säästää voimiaan. Lopulta se ei enää jaksanut ja minä olin aivan varma, ettemme pääsisi perille ajoissa.

Mutta me pääsimme. Siellä oltiin valmiina ja Freddy pääsi suoraan autosta tiputukseen. Lääkäri käski minun vetää syvään henkeä kaksi kertaa ja sitten rauhoittumaan. Tein niin. Onneksi joku viimein käski minun rahoittua. Pidin Freddystä tiukasti kiinni kunnes oli pakko päästää irti ja Freddy vietiin leikattavaksi.

Seuraavat viikot nukuin yöt Freddyn kanssa lattialla. Lintsasin koulusta ja roikuin eläinlääkärillä, missä Freddy oli koko päivän aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Luin netistä koirien selviytymistarinoita ja katsoin YouTubesta videoita kolmijalkaisista koirista, koska silloin oli todennäköistä, että koirastani tulisi kolmijalkainen.

Monesti teki mieli luovuttaa. Teki pahaa katsoa, kun toinen kärsi. Siihen sattui. Se tuntui väärältä. Tuntui, kuin se olisi itsekin jo luovuttanut. Monta kertaa meinattiin ajaa lääkärille ja pyytää päästämään pikkuinen pois. Mutta silloin se aina nosti päätään ja heilautti häntäänsä ja siitä näki, ettei se ollut vielä luovuttanut. Se oli taistelija.

Ja Freddyhän on taistelija. Se on taistellut itsensä tähän pisteeseen ja nyt se elää täyttä koiran elämää. Se leikkii ja riehuu, se nauttii pitkistä metsälenkeistä ja koirakavereiden kanssa juoksemisesta. Jalassa oleva tossu on ainoa joka paljastaa, että sen tassussa on jokin vikana.



Parin vuoden aikana minä olen oppinut koirista niin paljon, että sitä on vaikea käsittää. Tietysti olin lukenut kaiken mahdollisen koirista ja osasin varmaankin 5 eri koirakirjaa ulkoa ennen koiran hankkimista. Luulin tietäväni kaiken. Ja ehkä teoriassa tiesinkin paljon. Mutta se käytäntö on niin eri juttu. Ja kun viimein tajusin sen, alkoi kaikki yllättäen luistaa. Minun koirassani ei ollutkaan mitään vikaa. Minun koirani oli mahtava, mutta samaa ei voinut sanoa minusta. Me puhuimme koirani kanssa täysin eri kieltä, enkä minä ollut edes yrittänyt ymmärtää koiraani, ainoastaan yrittänyt pakottaa sitä ymmärtämään minua ja sopeutumaan siihen, mitä minä haluan. Ja kun viimein tajusin sen, kaikki solmut aukesivat.

Nyt meillä on ihan mahtava suhde. Tajuamme toisiamme ja meillä on aivan älyttömän hauskaa yhdessä. Yhdessä treenaaminen on kivaa ja me molemmat olemme täysillä mukana silloin kun tehdään jotain. Muut eivät tajua meidän juttujamme ollenkaan, ne ovat vähän niin kuin meidän "inside-juttuja". Eikä koirani ole tottelematon, se on itse asiassa erittäin yhteistyöhaluinen. Ja minua se tottelee vallan hyvin, eikä sen itse asiassa edes tarvitse muita sen kummemmin totella. Eikä sen kanssa ole vaikea toimia, kunhan vaan pääsee samalle aaltopituudelle sen kanssa. Minun koirani tarvitsee minua, se luottaa minuun ja pyytää minulta ohjeita. Se turvautuu minuun, silloin kun se ei tiedä, miten toimia. Se kaipaa läheisyyttäni ja minä sen läheisyyttä.

Monet eivät ymmärrä koiraani eivätkä tajua, miten se on minusta niin loistava. Mutta hei, eihän kenenkään tarvitsekaan tajuta! Eihän muitten tarvitse rakastaa koiraani niin paljon kuin minä rakastan. Ei heidän tarvitse edes pitää koirastani! Koska se on minun koirani, minä elän sen kanssa ja minä harrastan sen kanssa.

Aivan sama mitä muut ajattelevat, koska minä tiedän, että Freddy on maailman paras koira!

Nyt saatto mennä "vähän" lässytykseks, mutta ei se haittaa, välillä saa lässyttää.

Oletko koskaan..

.. paketoinut koiran jalkaa Kampin bussiterminaalin lattialla? Minäpä olen. Koska koirani kävi uimassa, minkä seurauksena sen tassuside tietenkin kastui, ja koska A) tällaisilla helteillä ei ole kiva jättää jalkaa hautumaan litimärkään siteeseen B) koiran mielestä märällä siteellä hengaaminen ei ehkä ole mitenkään erityisen mukavaa, päätin vaihtaa tassusiteen siinä bussia odotellessa. Saimme yllättäen myös vähän yleisöä. Ensin ihmiset katsoivat lievästi säikähtäneen nököisinä, kun minä kaivan laukustani järjettömän kokoiset Fiskarsin sakset (joku idiootti [joka ei siis missään nimessä ole minä] on menny piilottamaan ne pienet sakset enkä minä siinä kiireessä lähtiessäni ehtinyt niitä alkaa etsiä) ja kun he tajusivat, että aion leikata niillä saksilla ainoastaan koirani tassusiteen irti, he siirtyivät siihen ympärille katsomaan, että mitä täällä oikein tapahtuu. Minä se täällä vaan leikkelen koiraani, ei mitään sen jännittävämpää. Freddy ei onneksi yleisöstä ollut moksiskaan, makasi vaan rauhassa kyljellään ("Oooh, onpa se kiltti kun se vaan makaa siinä ja antaa niin hienosti laittaa! Meidän Musti ei pysyisi hetkeäkään paikallaan. Laita varovasti ettei vaan koiraan satu, kun se kerran on noin nätisti!").

Kampissa kera märän tassun olimme siitä syystä, että olimme käyneet Rajasaaressa miittailemassa vähän Petsieläisiä. Minähän en pitkään aikaan ollut avannut koko Petsietä, mutta tänään aamupäivällä päästyäni kotiin luistelutreeneistä rupesin miettimään, josko tässä joku päivä olisi joku kiva miitti. No kappas, tänään pitäisi olla Rajasaaressa! Jaa milloin? No alle 20 minuutin kuluttua! Meiltähän kestää Rajasaareen julkisilla lähes tunti, joten myöhästyttiin vähäsen, mutta eipä se pahemmin haitannut.

Heti portilla meitä vastaan tuli nainen shelttinsä kanssa ja nämä kaksi pistivät heti leikiksi. Yleensä Freddyllä kestää jonkin aikaa ennenkuin se suostuu leikkimään toisen koiran kanssa ja vain jotkut koirat kelpaavat leikkikaveriksi. Shelttien kanssa se kuitenkin leikkii tosi mielellään ihan heti. Muitten kanssa se ei sitten oikein leikkinyt, vaan keskittyi lähinnä haukkumiseen, toisten komentamiseen ja minun vieressäni kökkimiseen.

Mutta hei, tiedättekös mitä? Tänään Freddy UI! Siis ihan oikeesti ui! Veteen se tuli tänään reippaasti ja tuli perässäni suoraan aika syvälle, ei tarvinnut miettiä niin tarkkaan tällä kerralla. Kun oltiin päästy tarpeeksi syvälle heitin sille kepin parinkymmenen sentin päähän ja se ui hakemaan sen! Paitsi että keppi meinasi siinä vaiheessa unohtua, koska Freddy hämmästyi itsekin niin paljon, että unohti kepin ja ui sen ohi. Minä sain noutaa kepin ja tunkea sen rantaa kohti polskuttavan koiran suuhun. Kaveri vaikutti melko ylpeältä kun pääsi rantaan keppinsä kanssa. Aika hurjaahan se Freddyn mielestä oli, kun ei tassut yltäny ollenkaan pohjaan. Ja tekniikka oli aika hukassa. Yleensä koirilla on ongelmana se, että niitten takapää vajoaa ja etupää nousee pystyyn. Freddyllä taas oli vähän päinvastainen ongelma, koska sillä vajosi etupää. Se on sinänsä vähän kurjempi ongelma, koska sillä tavalla hukkuu nopeammin.

Pitäis mennä jollekin vähän rauhallisemmalle rannalle uimakouluilemaan ja ottaa pelastusliivit mukaan. En viitsi laittaa Freddylle liivejä silloin kun paikalla on paljon muitakin koiria, mennään mieluummin sitten opettelemaan sitä uimista erikseen.

Otettiin koirista ryhmäkuvatkin, mutta minun kameralla niistä kuvista tuli kyllä niin kaamean näkösiä että niitä en kehtaa julkasta :D

Zuida duida, osaat sä uida, pysyt sä pinnalla?

Blogin päivittäjä on viimein kotiutunut luisteluleiriltä Saksasta, joten blogin päivittäminen onnistuu taas. Koska minä olen ollut poissa muutaman viikon, ei päivitettävää matieriaaliakaan mitenkään kauheasti ole. Meidän porukat oli kotona koko sen ajan, kun minä olin poissa, joten Freddy sai olla ihan normaaliin tapaan kotona. Se tosin on taas lihonut hieman, minkä huomasin heti kun pääsin kotiin. Olin taas saanut painon tippumaan aika hyvin, mutta huomasi heti kun koiraa tunnusteli, että nyt sitä massaa on tullut taas lisää. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Äiti sai kiittää korkeampia voimia siitä, että vaaka oli rikki enkä saanut selville Freddyn tarkkaa painoa. Säästyi äiti sen pahemmilta raivoomisilta. Mutta kyllä meinasi taas pieni koira lähteä lentoon kun minä siihen kotiovelle ilmestyin, häntä vispasi eikä pikkueläin tiennyt oikein että miten päin sitä olisi. Ja se ääni mikä siitä lähti. Haukkumista, ölisemistä ja ihan suoraa kiljumista. Ihme ettei naapurit hälyttäny poliisia paikalle.

Eilen käytiin taas ulkoilemassa Rassen kanssa, pojilla oli tuttuun tapaan oikein hauskaa. Kotipihassa ne sitten rikkoivat siinä riehuessaan yhden pihavalon, lampusta katkesi jalka. Äitiä nauratti kun kaksi hullua veti täysiä telttaa ympäri, mutta nauru loppui kun katkennut lamppu löytyi nurmikolta. Saivat tosin nopeasti anteeksi, ei kai noille nyt voi kauaa olla vihainen.

Yllä on heikkolaatuisia kuvia tämän päivän uintireissulta. Kameran esiin laukusta kaivaminen ja sitten suin päin kuvien räpsiminen sen enempää asiaan keskittymättä ei koskaan aikaisemmin ole tuottanut hyvää tulosta, eikä se sitä yllättäen nytkään tehnyt. No mutta määrä korvaa laadun! Eiku..

Tehtiin siis tämän kesän ensimmäinen reissu Haukilahden uimarantaan. Freddyhän ei koskaan ole mennyt mielellään veteen, viime kesän lopulla sain sen nakeilla houkuteltua erittäin vastahakoisesti niin pitkälle, että pitkät mahakarvat pikkuisen kastuivat, mutta mitenkään mielekästä touhu ei tosiaankaan ollut eikä Freddyä sen pidemmälle saanut. Tänäänkään homma ei aluksi näyttänyt erityisen lupaavalta, mutta sitten jossain vaiheessa tapahtui jonkin sortin läpimurto. Freddy tuli minun perässäni aina vain pidemmälle ja pidemmälle, ja lopulta enää vain pää ja pieni kaistale selästä oli pinnalla ja Freddy joutui etutassuillaan tekemään jotain vähän uimista muistuttavia liikkeitä. Eikä minulla ollut edes nakkeja mukana! Ja Freddy näytti jopa viihtyvän! Ehkä se vielä jonain päivänä oikeesti ui. Kuvatodisteita tästä minulla ei valitettavasti ole, koska olin itsekin siellä vedessä Freddyn seurana ja kamera oli rannalla. Samoin mukaan lähtenyt pikkusiskoni oli vedessä ja kun käskin siskon juosta rantaan ottamaan kuva, lähti Freddy tietenkin innoissaan juoksemaan perään. Mutta ehkä noista joistain kuvista näkee miten märkä se on.. :D

Ei kestänyt kauaa ennen kuin Freddy, joka vielä vajaa tunti sitten oli kymmenen minuutin ajan kerännyt rohkeutta yhden tassun kastamiseen, haki innoissaan keppiä vedestä. Kolmannesta kuvasta näkee miten se juoksee reippaasti veteen eikä epäröi ollenkaan.

Aika rohkea toi mun hauva!

"Hei tule takaisin, älä pelkää, en minä ole ilkeä!"

Käytiin Pepe-chihun kanssa iltalenkillä ja sen seurauksena on kasa kuvia. Pojat eivät aluksi erityisemmin toisistaan välittäneet, mutta kun päästiin rantaan riehumaan olisi Freddy mielellään leikkinyt vähän (tai vähän enemmän). Pepe ei ollut asiasta ihan samaa mieltä, vaan oli ihan paniikissa kun tällanen sotanorsu juoksee täysiä päin eikä ymmärrä, että toista pelottaa. Pepelle saattoi jäädä lieviä traumoja luoksetulosta, kun Freddy on sitä mieltä, että jos kaveri juoksee niin se varmaan leikkii Freddyn kanssa ja Freddyn on tarkoitus jahdata. Pepe raasu ei meinannut päästä emännän luo turvaan kun toinen tuli koko ajan eteen tai lähti jahtaamaan. Mutta oli niillä ajoittain ihan kivaakin :D

Blogger pilaa taas kuvien laadun.

Ei shelttien kaunista ulkonäköä arvostaville

(Ihme takkukasa tuossa takajalassa)

Tältä näytti Freddy vielä vähän aikaa sitten. Sitten tuli kesä ja sen mukana helteet, joten omistaja päätti auttaa koiraansa, jottei sille tulisi niin kuuma. Mikäli arvostat shelttien kaunista turkkia ja olet sitä mieltä, että se on tärkeä osa sheltin olemusta, en suosittele lukemaan pidemmälle. Tai ihan ylipäätään jos arvostat shelttiä rotuna :D

Apua!

Otin trimmauskoneen kauniiseen käteen ja annoin palaa. Valitettavasti sen trimmauskoneen käyttäminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin olin kuvitellut. Olin ajatellut karvojen lähtevän tasaisesti ja nätisti kun sillä vähän tuosta hurauttaa, mutta kun tuolla on niin paksu karva ettei sitä trimmeriä meinannut saada menemään karvan läpi.

Kaulus oli jotenkin erityisen hankala :D

Lopputulos ei ehkä ollut ihan sellainen kuin toivoin, mutta eipä sillä niin väliä. Olisin halunnut turkista ehkä vielä vähän lyhyemmän ja ennenkaikkea tasaisen. No, aina ei voi onnistua, eikä edes joka kerta. Sitä paitsi, olen ennenkin esitellyt huikeita trimmaustaitojani blogissa, joten voiko sitä nyt mitään kovin hyvää lopputulosta odottaakaan.

Kuvat lopputuloksesta ovat vähän huonoja, mutta en ehtinyt ottaa parempia ennen kuin kamerasta loppui akku. Turkkihan kasvaa hirmu nopeasti ja turkin trimmaamisesta on nyt jo reilusti yli viikko, joten se on hieman ehtinyt jo kasvaa takaisinkin ja sen myötä se on myös tasoittunut hieman.

Hmmm.. nuo mahakarvat jäivät kyllä ehkä vähän turhan pitkiksi :D No mutta nyt se on jo paremman näköinen ja suunnitelmissa on vähän siistiä turkkia koneella tässä lähipäivinä. Oma kommenttini Freddystä kynimisen jälkeen oli "Kapinen kettu", mutta porukoitten mielestä se näyttää lähinnä lampaalta. Näin ollen Freddy tottelee nykyään nimeä Lambi. Pikkuveli määritteli Freddyn roduksi Shetland sheep(dog).

Kevyessä kesäturkissa kelpaa maata auringossa

Karva on onneksi uusiutuva luonnonvara!

Pikaista päivitystä

Oma koneeni on jo pitkään reistaillut ja vähän aikaa sitten se viimeinkin sanoi poks eikä ole nyt pitkään aikaan suostunut toimimaan. Blogin päivittäminen on näin ollen käynyt aika mahdottomasti, mutta asiaan on tulossa muutosta varsin pian :) Huomenna pitäisi saada takaisin toimiva kone, joten päivitystä on pian taas luvassa.

Me ollaan puuhasteltu vähän yhtä sun toista ja jännittäviäkin on tapahtunut, sillä Freddyn turkille on tapahtunut hirveitä. Stay tooned :D

Painonvahtijat

Freddy on nyt pari viikkoa syönyt Jahti&Vahtia, johon vaihdoimme Virbacista koska Jahti&Vahti nappulat sisältää enemmän lihaa, on suomalaista, hinta-laatu-suhde on kohdallaan (25kg Jahti&Vahtia maksaa saman verran kuin 3kg Virbacia) ja muutenkin olen kuullut kyseisestä ruokamerkistä paljon hyvää. Nyt Freddy syö siis Jahti&Vahti kevyttä ja olen ollut ihan tyytyväinen. Maistuvuus on erinomainen, Freddy ei ole koskaan tykännyt mistään nappuloista niin paljon, että se olisi jaksanut nähdä vaivaa niitten saamisen eteen (kun olen yrittänyt antaa Freddylle tekemistä heittämällä aamunappulat nurmikolle niin olen saanut etsiä ne sieltä ihan itse) mutta näistä se tykkää niin paljon että niitä voi vaikka vähän piilotellakin. Muutenkin ole kyllä ruuan laatuun tyytyväinen, mutta yksi asia meni ruuan vaihtamisen jälkeen vähän pieleen.

Olin saanut Freddyn painon putoamaan ihan hyvin ja se oli tasaisesti tippunut muutaman viikon ajan, ihan niin kuin pitikin. Sitten vaihdoin ruokamerkkiä ja hupskeikkaa, ne pudotetut 700 grammaa tulivat viikossa takaisin. En tajua miten tuo on ylipäätään mahdollista lihoa noin paljon yhden viikon aikana, liikunnan määrä on koko ajan pysynyt korkealla ja sen lisäksi Freddy on saanut nyt olla melkein koko ajan meidän pihalla, missä se kyllä liikkuu paljon. Ruokaa olen antanut annossuositusten mukaan, ja olen siis antanut ruokaa sen mukaan kuinka paljon Freddyn pitäisi painaa, enkä sen nykyisen painon mukaan. Eihän nuo pussien annossuositukset mitään ehdottoman täydellisiä ja joka koiralle sopivia, mutta 700g viikossa.. No annoskokoa on nyt pienennetty ja paino on taas lähtenyt hitaasti ja varmasti tippumaan.

Eilen saivat kilot kyytiä kun käytiin Rassen ja Catharinan kanssa Puolarmaarissa lenkkeilemässä. Koirat olisivat halunneet aloittaa rallin jo bussipysäkillä mutta joutuivat kuitenkin odottamaan kunnes päästiin metsään. Siellä sitten mentiin ja lujaa. Huomasi kyllä taas, että Freddy väsyi nopeammin kuin Rasse, niin kyllä se ylimääräinen painolasti näkyy muuallakin kuin vain rasvakerroksena kylkiluiden päällä. Mutta kyllä se laihtuu :)

Freddyllä ja Rassella oli tosi kivaa ja kävivät vähän kastautumassakin jossain lammentapaisessa mikä sieltä metsän keskeltä löydettiin. Kinkun perässä Freddykin meni jopa niin pitkälle, että kylkikarvatkin vähän kastuivat. Rasse taisi mennä pidemmällekin, mutta kumpikaan ei kyllä uinut.

Jossain vaiheessa ajauduttiin metsäpolulta hiekkatielle ja tehtiin paikkamakuu, mikä meni Freddyltä hienosti, pysyi vaikka ohi ajoi pyörä. Vapautin, ja sitten jostain ilmestyi toinen pyörä. En ehtinyt ottaa Freddyä käskyn alle ja pyörän peräänhän se lähti. Karjaisin "EI!" ja mitä ihmettä, Freddy pysähtyi ja tuli takaisin. Freddy ei nykyisin enää niin herkästi lähde pyörien ja autojen perään, autojen perään se yrittää oikeastaan vain edelleen tässä meidän pikkutiellä, mutta sekin on parantunut huomattavasti. Pyörien perään se yrittää silloin tällöin, jos pyörä menee ihan nenän edestä. Jos pyörä menee jossain vähän kauempana niin Freddyä ei kinnosta, toisin kuin ennen, jolloin se lähti pyörän perään heti kun sellaisen jossain horistontissa bongasi. Jos sen ottaa käskyn alle ennen kuin se ehtii reagoida, niin antaa pyörien mennä ohi nätisti. Mutta vapautettuna, kuten tässä tapauksessa, se kyllä tuollaisessa tilanteessa edelleen lähtee pyörän perään. Sellaista ei ikinä saisi päästä tapahtumaan, minun tehtäväni on pitää huoli siitä, että se ei pääse lähtemään minkään perään. Pitkään aikaan se ei olekaan päässyt minkään perään, itse asiassa viimeksi syyskuussa 2009 ja sehän ei tunnetusti päättynyt mitenkään onnellisesti..

Kuten snaoin, jos Freddyn ehtii keskeyttää ennen kuin se lähtee perään, niin se onnistuu. Siinä vaiheessa kun se kuitenkin on jo lähtenyt perään, niin se käy niin kierroksilla ettei se kuule tai näe mitään. Siispä olin oikeesti todella iloisesti yllättynyt, että se kuuli ja vieläpä totteli kun kielsin. Ehkä olen oikeesti onnistunut takomaan sen päähän jotain syyskuun 2009 jälkeen. Ei kuitenkaan todellakaan tee mieli kokeilla uudestaan, sellaista ei saa päästä käymään, että Freddy lähtisi jonkun perään. Eilisessä tilanteessa ei varsinaisesti ollut mitään onnettomuusvaaraa, koska hiekkatie meni keskellä metsää eikä autoja ollut lähistöllä, eikä Freddy koskaan jahtaa mitään niin pitkään, että olisi päässyt millekään autotielle asti. Tosin ei se pyörien jahtaaminen koskaan mitenkään turvallista ole. Siispä koira pidetään hihnassa siellä, missä niitä pyöriä liikkuu.

Tunnen itseni jotenkin vähän huonoksi koiranomistajaksi ja -kouluttajaksi kun hehkutan blogissa sitä, miten koirani totteli kun kielsin sitä lähtemästä pyörän perään.. Mutta kun kyse on koirasta jonka kanssa on koko sen elämän ajan tapeltu tämän ongelmansa kanssa ja sitten se noinkin kiihtyneessä tilassa kuuntelee ja tottelee niin minähän hehkutan :D Tosin siinä, että se ylipäätään pääsi sen pyörän perään, ei ole mitään hehkuttamista.

Romaanitäti oli taas vauhdissa, kuvia mulla ei ole, mutta Catharinalla oli kamera eilen mukana, joten nämä kuvat ovat Catharinan ottamia.

Harkkatokokoe

Ihan ensiksi pahoittelen jälleen blogin päivittämisen laiminlyömistä. Syytän siitä sitä, että makasin itse viikon sängyn pohjalla kuumeessa enkä kyennyt tekemään yhtään mitään. Silloin oli kiva, että on muitakin perheenjäseniä jotka voivat tarvittaessa ulkoiluttaa koiraa, minä sain löhöillä Freddyn kanssa sohvalla ja muut hoitivat ulkoiluttamisen.

Kuluneella viikolla meidän olisi pitänyt treenata tosi paljon, mutta laiminlöin aika pitkälti senkin. Keskiviikkona kävin Freddyn kanssa Heiluvan Hännän yhteistreeneissä ja Freddy teki tosi hienosti, vähän sähläili mutta se on ihan ok, koska se teki innolla ja keskittyi minuun niin hyvin. Teki tosi nätisti, mutta intoa oli niin paljon, ettei se aina ihan malttanut kuunnella ohjeita ja tarjosi sitten kolmea eri juttua samaan aikaan kun ei ihan tiennyt mitä pitikään tehdä.

Vähän turhan huonosti valmistautuneina suunnattiin sitten tänään aamulla Kiloon Tiltun koirakoululle harkkatoko-kokeeseen. Me kisattiin nakkilelu-luokassa, jossa liikkeiden aikana sai olla nami tai lelu kädessä ja liikkeiden välissä sai palkata vapaasti. Liikkeen aikana palkitsemisesta vähennettiin yksi piste. Liikkeet sai suorittaa joko hihnassa tai vapaana. Me suorittettiin kaikki yksilöliikkeet kytkettynä seuraamista lukuunottamatta vapaana, vaikka olinkin suunnitellut toisin. Hyvin se hihnatta suorittaminen sujui, ei tarvinnut ollenkaan pelätä että Freddy olis singonnu kehästä ulos eikä ollut yhtään kiinnostunut kehän ulkopuolella hääräävistä koirista, joten ihan jo sen takia olen tosi tyytyväinen.

Keli oli vähän tylsä, aamulla satoi ja kun lenkillä otin vähän seuraamista ei Freddy ollut ollenkaan innostunut koko hommasta, se kun ei ollenkaan tykkää sateesta eikä varsinkaan sateella tokoilusta, koska kontaktia pidettäessä menee vettä silmiin. Maahanmenokin on tosi kurja kun maa on ihan märkä. Mikään ei siis oikein sujunut, joten kehään mentäessä ei odotukset todellakaan olleet kovin korkealla. Sade oli kuitenkin onneksi loppunut eikä se maakaan sitten loppujen lopuksi niin märkä ollut kun kehä oli kivasti vähän puiden suojassa.

Mutta sitten ne pisteet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 9: Nousi seisomaan. Tämän se teki ekan kerran keskiviikon treeneissä, aikasemmin on aina istunut nätisti paikoillaan, mutta nyt se on saanut jostain päähänsä että kun tuomari tulee niin noustaan seisomaan.

Paikkamakuu ½min 9: Oli hieno. Meidän vieressä oli Freddylle ennen kehään menoa rähissyt dobermanni ja Freddy oli sitten rähissyt sille takaisin, joten pikkasen jännitti. Vielä enemmän alkoi jännittää siinä vaiheessa, kun kyseinen dobermanni nousi ylös ja kipitti omistajansa luokse. Freddy nimittäin pysyy jos kaikki muut pysyy, jos joku liikkuu niin lähtee Freddykin, vaan eipäs tällä kertaa lähtenyt! Lopussa kuitenkin ennakoi istumaannousun, mitä se ei ole ennen harrastanut mutta tänään sitten sitäkin enemmän.

Seuraaminen kytkettynä 10: Tämä oli ihan vaan muutaman askeleen pituinen eteenpäin seuraaminen, ja Freddy hoiti sen hienosti.

(Seuraaminen taluttimetta 10): Samanlainen kuin kytkettynä seuraaminen, valitettavasti myöhemmin kävi ilmi, ettei tätä liikettä pitänyt olla ollenkaan joten sitä ei sitten laskettu.

Liikkeestä maahanmeno 8: Seuraaminen oli väljää ja maahanmenossa tarvittiin pieni käsiapu. Ja minä sekoilin. Ennakoi taas perusasentoon nousemisen.

Luoksetulo 9: Palkkasin jätettäessä, siitä -1 piste. Muuten oli hieno.

Liikkeestä seisominen 6: Tämän piti olla nakkivarma liike, mutta ei sitten ollutkaan ja meni ihan seilailuksi. Minä sekoilin ja meinasin jostain syystä palkata pysähtymisen jälkeen, mutta en sitten palkannutkaan ja Freddy sekosi ja jatkoi matkaa. Annoin uuden käskyn ja sitten Freddy jäi jonnekin selkäni taakse ja ilmeisesti sitten jossain vaiheessa pysähtyi. Kun olin palaamassa koiran luokse niin Freddy tuli vastaan. Oli kummallinen.

Estehyppy 0: Ei ollut mitenkään yllättävää, ei olla mitenkään hirveesti treenattu eikä se siitä sitten yli mennyt vaan hetken mietittyään kiersi esteen. Otin uudestaan ja tokalla yrityksellä meni yli.

Kokonaisvaikutus 8: Tuomarin kommentti oli, että meillä on hyvä yhteistyö ja Freddystä näkee että se tykkää tehdä. Tuomari oli sitä mieltä, että Freddy ei mennyt esteen yli ekalla kerralla, koska jalka häiritsi sitä, joten jalka vähensi pisteitä, mikä kyllä harmittaa, koska minä en tosiaankaan huomannut että jalka olisi mitenkään haitannut Freddyn tekemistä, esteen yli se ei mennyt ihan puhtaasti sen takia, ettei se osaa sitä niin hyvin. Mutta ei voi mitään, se nyt oli tämän tuomarin mielipide.

Yhteensä pisteitä 119/160, sijoitus 3./4.

Kokonaisuudessa olen kyllä ehdottomasti tyytyväinen, Freddy teki hommia mielellään ja oli koko ajan menossa mukana. Nuo jäävät menivät kyllä vähän seilailuksi, mikä harmittaa, koska ne Freddyn kyllä pitäisi osata, mutta ei voi mitään. Ennakoi kyllä hirveesti noita perusasentoja, siihen täytyy puuttua.

Me jatketaan treenaamista ja sitten taas mahdollisimman pian uudestaan :)