Sivut

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Katse kohti tulevia koitoksia
Meidän joulu sujui oikein lepposasti, Freddy oli kuin pikkulapsi ja etsi koko ajan jostain hampaisiinsa paketteja ja se löytyi milloin mistäkin repimässä jonkun pakettia auki. Lopulta pikkuhauva sai omat pakettinsa ja sai repiä niitä ihan luvan kanssa. Parasta paketeissa oli nimenomaan niitten avaaminen ja papereitten silppuaminen, tosin kyllä kumikanakin oli kovin mieleinen ja pehmokalkkuna menetti päänsä aika nopeasti.

Jouluna ei tehty pahemmin mitään ja nyt meillä alkaakin kunnon kinkunsulatus. Se aloitettiin riehumalla Rassen kanssa. Junokin tuli metsässä vastaan, Junoa ei ollakaan vähään aikaan nähty. Näin talvisin on valosaankin aikaan sen verran pimeetä, ettei kuvat oikein tahdo onnistua.




Freddy ulkoiluttaa Rassea

Niin se vuosikin pääsi taas vaihtumaan. Hirveesti taas ihmiset paukutteli raketteja ja Freddy säesti niitä uskollisesti pitkälti koko yön.. Tällekin asialle voisi vaikka yrittää tehdä jotain. Meillä taisi olla joitan tavoitteita kuluneelle vuodelle, niitä voisi vaikka vähän vilkaista. Eli tavoitteet vuodelle 2010 olivat seuraavanlaiset:

Jalka kuntoon! Normaalia jalkaa siitä ei ikinä tule, mutta toivottavasti siitä tulisi käyttökelpoinen apujalka
Niin no, toteutuiko vai ei? Ei se nyt kunnossa ole edelleenkään, mutta Freddy pärjää sillä ja jalka on käyttökelpoinen apujalka. Jos ei jalka muutu miksikään niin sille ei todennäköisesti tehdäkään mitään, joten kaipa tämä ainakin joissain määrin suoritettiin.

Syventää suhdetta entisestään. Yhdessä puuhaaminen on hauskaa!
Meidän suhde on nyt todella hyvä ja meillä tosiaan on hauskaa kun puuhaamme yhdessä :) Joskus on pieniä erimielisyyksiä treenaamisen suhteen, mutta pääsääntöisesti meillä on superhauskaa.

Varma luoksetulo ja koira paremmin hallintaan myös vapaana
Luoksetulo on parantunut ihan hurjasti ja alkaa olla aika varma. Toiset koirat saattavat edelleen hankaloittaa luoksetuloa, mutta kyllä minä uskaltaisin väittää meidän luoksetuloa melko varmaksi. Hallitsen Freddyn aika hyvin vapaana, mutta haluan Freddyn vielä täysin hallintaan myös toisten koirien lähellä. 


ALO:n liikkeiden opetteleminen, ei tarvitse olla kisavalmiita, koska kisoihin ei tähdätäkään, mutta omaksi iloksi opetellaan
Ollaan treenattu, ei todellakaan ole kisavalmiita, mutta homma on edennyt selkeesti. Ja nykyisin me kyllä tähdätään kokeisiin.


Kokeillaan pallopaimennusta ja agilityä, mikäli jalka on siinä kunnossa että on mahdollista
Ei kokeiltu kumpaakaan. Jalka ei taida pahemmin agilityä kestää, joten se me taidetaan nyt unohtaa kokonaan. Pallopaimennusta kyllä haluaisin edelleen kokeilla, mutta haluaisin kurssille ja niitä on vähän heikosti.


Emäntä ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee vähän ahkerammin töitä tavoitteiden saavuttamisen eteen!
Jaa.. :D Enpäs osaa sanoa, kyllähän me jotain saatiin aikaan niin ehkä minäkin olen jotain tehnyt. En ole kylläkään näitä tavoitteita miettinyt varmaan kertaakaan sen jälkeen kun ne kirjotin, joten ei nyt mikään huippusuoritus.

Vähän epämääräisiä olivat nuo tavoitteet, mutta kyllä me nyt jotain saatiin aikaseksi. Ideana oli lähinnä hoitaa perusasioita kuntoon ja kyllä me niitä saatiin aika hyvin hoidettua. Kaipa minä olen vuoteen kokonaisuutena ihan tyytyväinen :)


Sitten voisi miettiä niitä tavoitteita alkaneelle vuodelle. Eli tavoitteet vuodelle 2011 näyttävät tältä:
  • Viralliset terveystutkimukset! Silmät pitää peilata ja haluan tutkituttaa myös ainakin lonkat ja kyynärät, kun en tiedä miten tuo jalka on vaikuttanut niihin. Ja nämä pitäisi hoitaa mahdollisimman pian.
  • Aloitetaan fysioterapia. Jalkaan pitäisi saada lisää lihaksia ja Freddy pitäisi saada käyttämään sitä enemmän. Ei ole mitään syytä, miksi jalka olisi kipeä, joten jos vaikka fysioterapia auttaisi.
  • Opetellaan toimimaan ja pysymään hallinnassa myös häiriön alla.
  • Tokoillaan ahkerasti ja talvella kokeeseen.
  • Aloitetaan koiratanssi. Käydään joku kurssi ja loppuvuodesta meillä pitäisi olla jonkinsortin ohjelma kasassa.
  • Kokeillaan sitä pallopaimennusta!
Tästä lähdetään liikkeelle.

4 kommenttia:

  1. Mullakin on suunnitelmissa teettää Nanalle viralliset terveystutkimukset joskus loppukesästä tai syksyn aikana, kun neitonen on täyttänyt vuoden. Saako muuten udella, mitä Freddyn jalalle on tapahtunut?

    VastaaPoista
  2. Joo meidänkin piti silloin ajat sitten tutkituttaa Freddy, mutta en ole vielä saanut aikaseksi tehdä asialle mitään. Silloin keväällä meinattiin jo hoitaa kaikki, mutta tultiin sitten siihen tulokseen että kuvataan vasta syksyllä, koska jalan tilanne eli edelleen.

    Freddy jäi puolivuotiaana auton alle ja sen seurauksena sen oikea takajalka vammautui. Vanhaan blogiin olen kirjottanut enemmän jalasta, ne löytyy tunnisteella "Jalka".

    http://freddysheltti.vuodatus.net/blog/category/Jalka

    Nykyäänhän Freddy siis elää ihan normaalia elämää, kyllähän jalka pitää joissain asioissa ottaa huomioon, mutta ei se Freddyn menoa haittaa :)

    VastaaPoista
  3. Toi oli hauska, että toit esille viimevuoden tavoitteet ja kommentoit niitä! :) Aika hyvin oli suunnitelmat toteutunut ;)
    Hieno lista teillä näkyy olevan myös tälle vuodelle :) Toivottavasti tavoitteet toteutuisivat myös tänävuonna!
    Intoa teille niiden toteuttamiseen, ja hyvää alkanutta vuotta 2011 :)!

    VastaaPoista
  4. hyvä, että jalka tuli suht. hyvään kuntoon, ettei tarvinnut amputoida tai mitään :)

    VastaaPoista