Sivut

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Harkkatokokoe

Ihan ensiksi pahoittelen jälleen blogin päivittämisen laiminlyömistä. Syytän siitä sitä, että makasin itse viikon sängyn pohjalla kuumeessa enkä kyennyt tekemään yhtään mitään. Silloin oli kiva, että on muitakin perheenjäseniä jotka voivat tarvittaessa ulkoiluttaa koiraa, minä sain löhöillä Freddyn kanssa sohvalla ja muut hoitivat ulkoiluttamisen.

Kuluneella viikolla meidän olisi pitänyt treenata tosi paljon, mutta laiminlöin aika pitkälti senkin. Keskiviikkona kävin Freddyn kanssa Heiluvan Hännän yhteistreeneissä ja Freddy teki tosi hienosti, vähän sähläili mutta se on ihan ok, koska se teki innolla ja keskittyi minuun niin hyvin. Teki tosi nätisti, mutta intoa oli niin paljon, ettei se aina ihan malttanut kuunnella ohjeita ja tarjosi sitten kolmea eri juttua samaan aikaan kun ei ihan tiennyt mitä pitikään tehdä.

Vähän turhan huonosti valmistautuneina suunnattiin sitten tänään aamulla Kiloon Tiltun koirakoululle harkkatoko-kokeeseen. Me kisattiin nakkilelu-luokassa, jossa liikkeiden aikana sai olla nami tai lelu kädessä ja liikkeiden välissä sai palkata vapaasti. Liikkeen aikana palkitsemisesta vähennettiin yksi piste. Liikkeet sai suorittaa joko hihnassa tai vapaana. Me suorittettiin kaikki yksilöliikkeet kytkettynä seuraamista lukuunottamatta vapaana, vaikka olinkin suunnitellut toisin. Hyvin se hihnatta suorittaminen sujui, ei tarvinnut ollenkaan pelätä että Freddy olis singonnu kehästä ulos eikä ollut yhtään kiinnostunut kehän ulkopuolella hääräävistä koirista, joten ihan jo sen takia olen tosi tyytyväinen.

Keli oli vähän tylsä, aamulla satoi ja kun lenkillä otin vähän seuraamista ei Freddy ollut ollenkaan innostunut koko hommasta, se kun ei ollenkaan tykkää sateesta eikä varsinkaan sateella tokoilusta, koska kontaktia pidettäessä menee vettä silmiin. Maahanmenokin on tosi kurja kun maa on ihan märkä. Mikään ei siis oikein sujunut, joten kehään mentäessä ei odotukset todellakaan olleet kovin korkealla. Sade oli kuitenkin onneksi loppunut eikä se maakaan sitten loppujen lopuksi niin märkä ollut kun kehä oli kivasti vähän puiden suojassa.

Mutta sitten ne pisteet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 9: Nousi seisomaan. Tämän se teki ekan kerran keskiviikon treeneissä, aikasemmin on aina istunut nätisti paikoillaan, mutta nyt se on saanut jostain päähänsä että kun tuomari tulee niin noustaan seisomaan.

Paikkamakuu ½min 9: Oli hieno. Meidän vieressä oli Freddylle ennen kehään menoa rähissyt dobermanni ja Freddy oli sitten rähissyt sille takaisin, joten pikkasen jännitti. Vielä enemmän alkoi jännittää siinä vaiheessa, kun kyseinen dobermanni nousi ylös ja kipitti omistajansa luokse. Freddy nimittäin pysyy jos kaikki muut pysyy, jos joku liikkuu niin lähtee Freddykin, vaan eipäs tällä kertaa lähtenyt! Lopussa kuitenkin ennakoi istumaannousun, mitä se ei ole ennen harrastanut mutta tänään sitten sitäkin enemmän.

Seuraaminen kytkettynä 10: Tämä oli ihan vaan muutaman askeleen pituinen eteenpäin seuraaminen, ja Freddy hoiti sen hienosti.

(Seuraaminen taluttimetta 10): Samanlainen kuin kytkettynä seuraaminen, valitettavasti myöhemmin kävi ilmi, ettei tätä liikettä pitänyt olla ollenkaan joten sitä ei sitten laskettu.

Liikkeestä maahanmeno 8: Seuraaminen oli väljää ja maahanmenossa tarvittiin pieni käsiapu. Ja minä sekoilin. Ennakoi taas perusasentoon nousemisen.

Luoksetulo 9: Palkkasin jätettäessä, siitä -1 piste. Muuten oli hieno.

Liikkeestä seisominen 6: Tämän piti olla nakkivarma liike, mutta ei sitten ollutkaan ja meni ihan seilailuksi. Minä sekoilin ja meinasin jostain syystä palkata pysähtymisen jälkeen, mutta en sitten palkannutkaan ja Freddy sekosi ja jatkoi matkaa. Annoin uuden käskyn ja sitten Freddy jäi jonnekin selkäni taakse ja ilmeisesti sitten jossain vaiheessa pysähtyi. Kun olin palaamassa koiran luokse niin Freddy tuli vastaan. Oli kummallinen.

Estehyppy 0: Ei ollut mitenkään yllättävää, ei olla mitenkään hirveesti treenattu eikä se siitä sitten yli mennyt vaan hetken mietittyään kiersi esteen. Otin uudestaan ja tokalla yrityksellä meni yli.

Kokonaisvaikutus 8: Tuomarin kommentti oli, että meillä on hyvä yhteistyö ja Freddystä näkee että se tykkää tehdä. Tuomari oli sitä mieltä, että Freddy ei mennyt esteen yli ekalla kerralla, koska jalka häiritsi sitä, joten jalka vähensi pisteitä, mikä kyllä harmittaa, koska minä en tosiaankaan huomannut että jalka olisi mitenkään haitannut Freddyn tekemistä, esteen yli se ei mennyt ihan puhtaasti sen takia, ettei se osaa sitä niin hyvin. Mutta ei voi mitään, se nyt oli tämän tuomarin mielipide.

Yhteensä pisteitä 119/160, sijoitus 3./4.

Kokonaisuudessa olen kyllä ehdottomasti tyytyväinen, Freddy teki hommia mielellään ja oli koko ajan menossa mukana. Nuo jäävät menivät kyllä vähän seilailuksi, mikä harmittaa, koska ne Freddyn kyllä pitäisi osata, mutta ei voi mitään. Ennakoi kyllä hirveesti noita perusasentoja, siihen täytyy puuttua.



Me jatketaan treenaamista ja sitten taas mahdollisimman pian uudestaan :)

3 kommenttia:

  1. Hyvinhän teillä on mennyt ja pääasia, että itse olet tyytyväinen. Mä pidän tärkeänä just sitä, että koira oikeasti tykkää tehdä yhdessä ja nauttii siitä. Kyllä ne suoritukset varmasti ajan myötä hioutuvat. Itsekin oon meidän agiharkoissa yrittänyt nyt vain innostaa Nanaa mahdollisimman paljon, jotta sille syntyisi fiilis, että tämä tekeminen on sitä kaikkein hauskinta. Ohjausta ja muuta ehtii kyllä hioa myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Hej, bortsett från hyppyeste så gick de ju helt super bra! :D Du ska vara jätte stolt! Var det alltså ett hel normalt prov eller var det liksom lite lättare, du sa att seuraaminen va ganska kort...?

    VastaaPoista
  3. Näin juuri, Janita :) Minä olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen siihen, että me oikeesti harrastetaan tokoa ja että molemmat tykkää siitä. Aikasemmin meidän tokoiluja ei nimittäin tokon treenaamiseksi voinut kutsua, koska me ei koskaan päästy treenaamaan niitä itse liikkeitä, kun Freddy oli niin häiriöherkkä että se vain sinkoili joka suuntaan ja sitä kiinnosti kaikki muu, paitsi minä. En koskaan uskonut meidän pääsevän kokeeseen, koska en uskonut että Freddy pysyisi kehässä hallinnassa eikä karkailisi. Se, että Freddy teki kaikki liikkeet innolla ja keskittyi ainoastaan minuun, eikä minun tarvinnut pelätä ollenkaan että se sinkoaisi kehästä minnekään, on jo minusta tosi hienoa ja uskon, että ne liikkeet kyllä saadaan kuntoon kun me molemmat nautimme treenaamisesta :)

    Joo de gick riktit bra, o estehyppyn gick bra sen på andra försöke, ja e faktist mer besviken över liikkeestä seisominen, fö de borde Freddy nog kunna. Men jätte nöjd e ja ju nog :) Provet var lite lättare, paikkamakuu va bara 30 sekunder o som sagt så va seuraaminen kort. Och sen var alla siirtymisen bara hihnan mitan päähän.

    VastaaPoista