Ihania aarteita! Kunhan pysyvät siellä pihalla, ettei Freddy raahaa niitä tänne sisälle.. Myös naapurin parivuotias pikkutyttö oli riemuissaan bongattuaan pihalta taas "Hauhaun". Yritti kovasti kiivetä aidan yli tänne meidän pihalle ja huusi kuin palosireeni kun vanhemmat hakivatkin pois. Ihan tyhmää kun pitää vaan katsoa nätisti aidan toiselta puolelta ja odottaa, että Hauhau tulee moikkaamaan. Varsinkin kun Hauhau ei pahemmin välitä ko. tytöstä ja pysyttelee mieluiten mahdollisimman kaukana siitä. Kävi se tyttöä kerran nätisti moikkaamassa ja antoi silittääkin, mutta muuten Freddy ei ole kovin kiinnostunut ihailijastaan. Paitsi silloin kun ihailija itkee. Silloin pieni paimenkoira vähän huolestuu.
lauantai 23. huhtikuuta 2011
Pihakausi avattu
Meillä on kiva aidattu takapiha, mutta valitettavasti Freddy ei ole talven aikana voinut oleskella pihalla, koska aita on vain matala verkkoaita, joka talvella jäi ihan kokonaan lumen alle. Nyt lumien sulettua oli kuitenkin aika tarkastaa taas aidan kunto ja kun sen todettiin olevan hyvin pystyssä, pääsi Freddykin pihalle. Ja voi että sitä pienen eläimen riemua. Pihaa ympäri mentiin lujaa monta kierrosta. Sitten siirryttiin kaivamaan maasta sinne syksyllä piilotettuja aarteita. Tämänhetkinen saldo on kaksi luuta, yksi puutarhahanska sekä jokin, mitä kukaan meistä ei ole vielä onnistunut tunnistamaan. Tunnistaako joku teistä?
Ihania aarteita! Kunhan pysyvät siellä pihalla, ettei Freddy raahaa niitä tänne sisälle.. Myös naapurin parivuotias pikkutyttö oli riemuissaan bongattuaan pihalta taas "Hauhaun". Yritti kovasti kiivetä aidan yli tänne meidän pihalle ja huusi kuin palosireeni kun vanhemmat hakivatkin pois. Ihan tyhmää kun pitää vaan katsoa nätisti aidan toiselta puolelta ja odottaa, että Hauhau tulee moikkaamaan. Varsinkin kun Hauhau ei pahemmin välitä ko. tytöstä ja pysyttelee mieluiten mahdollisimman kaukana siitä. Kävi se tyttöä kerran nätisti moikkaamassa ja antoi silittääkin, mutta muuten Freddy ei ole kovin kiinnostunut ihailijastaan. Paitsi silloin kun ihailija itkee. Silloin pieni paimenkoira vähän huolestuu.
Ihania aarteita! Kunhan pysyvät siellä pihalla, ettei Freddy raahaa niitä tänne sisälle.. Myös naapurin parivuotias pikkutyttö oli riemuissaan bongattuaan pihalta taas "Hauhaun". Yritti kovasti kiivetä aidan yli tänne meidän pihalle ja huusi kuin palosireeni kun vanhemmat hakivatkin pois. Ihan tyhmää kun pitää vaan katsoa nätisti aidan toiselta puolelta ja odottaa, että Hauhau tulee moikkaamaan. Varsinkin kun Hauhau ei pahemmin välitä ko. tytöstä ja pysyttelee mieluiten mahdollisimman kaukana siitä. Kävi se tyttöä kerran nätisti moikkaamassa ja antoi silittääkin, mutta muuten Freddy ei ole kovin kiinnostunut ihailijastaan. Paitsi silloin kun ihailija itkee. Silloin pieni paimenkoira vähän huolestuu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihania keväisiä pihakuvia!!
VastaaPoistaKivoja kuvia :) Meillä on vähän sama juttu, kun koirat pääsee keväällä pihalle niin sieltä löytyy erinäisiä tunnistamattomia esineitä :D
VastaaPoista