Tämän ansiosta Freddykin laihtuminen on nyt lähtenyt loistavasti käyntiin, hyvähyvä. Ollaan myös treenattu nyt paremmin, mutta sinne sunnuntain mölli-tokoon ei kyllä olla menossa. Ei ole vielä niin hyvin kuitenkaan liikkeet hallussa. Sunnuntaina 15. toukokuuta menen kuitenkin nolaamaan itseni, Tiltun koirakoulu järjestää taas harkkatokon ja sinne me sitten mennään nakkilelu-luokkaan. Sinne menin jo ilmoittautumaankin, joten nyt ei voi enää perääntyä. Olisi vissiinkin syytä treenata, ettei toivottavasti ihan hirveesti tarvitse hävetä :D
Rasse ja Freddy pitkällä metsälenkillä, Freddy päätti ottaa koko metsän mukaansa |
Juteltiin sitten naisen kanssa jonkin aikaa ja hän pyyteli kovasti anteeksi. Kertoi koiralla olevan ohitusongelma jota hän työstää sen kanssa, mutta ei ollut nyt huomannut tuloani. En halunnut asiasta sen suurempaa juttua, joten sovittiin että annetaan vaan asian olla, jos ei mitään muuta ilmene. Nainen sitten kiitteli kovasti. Haava ei ole paha tai syvä, mutta jorvin tätönen oli kuitenkin sitä mieltä, että kannattaa tulla näyttämään. Kipaistiin sitten päivystyksessä ja sain antibioottikuurin. Ei tuo mitenkään kauheen kipeä ole, eikä se puraisukaan kauheesti sattunut, enemmän vaan säikähdin ja ajattelin, ettei se nainen saa sitä koiraa minusta irti. Onneksi kuitenkin sai nopeasti koiransa kuriin enkä minäkään kaatunut kunnolla, joten pääsin loikkaamaan alta pois.
Selviydyttiin tällä kertaa onneksi pelkällä säikähdyksellä, mutta kyllähän tuo suututtaa, että ihminen, jonka koiralla on ohitusongelma, ei keskity sen koiran ulkoiluttamiseen ja sitten tällaista pääsee käymään! Juuri tällaisten asioiden takia niin monet hienot koirarodut saavat huonon maineen, tässäkin oli nyt kyseessä saksanpaimenkoira. Mummini tänään sitten soittelikin että kai minä nyt olen tullut järkiini ja tajuan, että ne saksanpaimenkoirat ovat vaarallisia. Joopajoo... Nainen kyllä säikähti itsekin ja tuntui ottavatan asian todella vakavasti, joten uskon kyllä hänen nyt panostavan siihen koiransa kouluttamiseen.
Eipä tällä kertaa muuta, hyvää pääsiäistä! :)
Hui, onneksi et satuttanut itseäsi pahemmin tossa hyökkäyksessä! Saksanpaimenkoirakin on kuitenkin sen verran kookas ja voimakas koira, että pahemminkin olisi voinut käydä. Vähän kurjaa tietysti, että tällaista pääsee tapahtumaan ja harmittaa omistajan huolimattomuus, kun ongelma on kuitenkin ollut tiedossa.
VastaaPoistaTsemiä tokoiluihin! Kuinka teidän koiratanssiharrastus muuten edistyy?
Kiitos! Koiratanssi on nyt jäänyt vähän vähemmälle, kun ollaan treenattua tota tokoa enemmän että päästään sinne mölleihin. Ei olla treenattu mitään uusia liikkeitä, vaan satunnaisesti tehty niitä vanhoja ja yhdistelty niitä eri tavoilla.
VastaaPoistaKunhan nyt saadaan nuo yhdet toko"kisat" alta pois niin sitten keskitytään varmasti taas siihen koiratanssiin enemmän :) En ole nyt ilmoittautunut millekään kurssille, mutta kunhan Koirakoulu Kompassiin taas tulee se jatkokurssi niin mennään sitten sille. Ajattelin että kesä treenataan (kurssia lukuunottamatta) itsenäisesti ja sitten syksyllä voisi yrittää päästä Ketterien koirien johonkin omatoimiryhmään :)
HUI! Onneksi ei pahemmin käynyt! O_O Ja onneks sulla ei ollut koiraa mukana
VastaaPoistaHaha, jäi naurattamaan toi kuvateksti :'D Taavillakin jää karvoihin aina kaikki oksat kiinni. Etenkin peräpään seudulle, josta sitä karvaa oikeasti löytyy.
On mietityttänyt välillä se, että kuinkakohan vähän karvaisemmilla shelteillä on, mutta näköjään oksia tarttuu siis jokapuolelle :D Freddy parka