No nyt on sitten meilläkin lunta. Sitä satoi koko illan, koko yön ja koko päivänkin, joskin jossain vaiheessa päivää se tuli suurimmaksi osaksi vetenä. Nyt on kuitenkin maa valkoinen ja sekös pientä shelttiä riemastuttaa. Lumessa kahlaaminen ja sukelteleminen on ihan huippua. Lenkeillä Freddy saa älyttömiä hepuleita jotka päättyvät kenguruloikan kautta lumikasaan sukeltamiseen. Hulluilla on halvat huvit, idiooteilla ihan ilmaset.
Freddy on myös oivaltanut, että tätä hauskaa tököttiähän voi myös syödä! Sitä se ei tajunnut vielä viime talvena. Uusi etenemistapa onkin sellainen, että tungetaan nokka lumeen, avataan suu ja juostaan eteenpäin. Kun suu alkaa olla täynnä lunta, nostetaan nokka ylös ja niellään. Mahdollisesti tästä syystä ollaan tänään saatu käydä vähän pyllypyykillä, kun maha on mennyt sekaisin. Nyt maha alkaa kuitenkin toimia taas normaalisti, pitää vähän valvoa tuota lumen syöntiä, josko se olisi ratkaisu tähän ongelmaan.
Kohta se lumi taitaa kuitenkin jo taas sulaa pois.
Hahaha, Freddy on lumi-imuri! Voin kuvitella pienen rämpimään suu avonaisena sinne hankeen. Nana on vielä niin ihmeissään lumesta, ettei ole älynnyt maistella sitä ollenkaan.
VastaaPoista