Sivut

torstai 3. marraskuuta 2011

Tunnustuksia

Kiitokset Annalle, Eevalle ja Anulle tunnustushaasteesta!

Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään

Minä tosin olen huijari, joten aion skipata kakkoskohdan. Kun minä olin vähän hidas tämän kanssa niin tunnustus on käynyt jo miltei kaikissa blogeissa :/

Mutta ne tunnustukset:

1. Minä olen aika huono kouluttamaan koiria, koska minusta usein "yritys on tärkein" ja koira on tosi söpö kun se tekee kaikkea hassua, vaikkei se olisikaan yhtään sitä, mitä haettiin. Mutta palkkaan kuitenkin. Joten koirani tekee kaikkea hassua ja tekee kaiken väärin, mutta innokkaasti.

2. Toivon usein, että minulla olisi enemmän aikaa koiraharrastukselle. Tällä hetkellä ehdin touhuta koiraharrastusten parissa vain silloin, kun minulla ei jostain syystä ole luistelutreenejä tai -kisoja, eli hyvin harvoin. Rakastan luisteluharrastustani, mutta se vie aivan älyttömän paljon aikaa.

3. Freddy on ihan minun koirani. Se ei myöskään tottele ketään muuta, kuin minua. Isääni se totteleen jonkin verran ja hänen kanssaan se osaa lenkillä käyttäytyä ihan nätisti. Kaikkien muiden perheenjäsenteni kanssa se possuilee minkä ehtii. Minun kanssani se tottelee oikein hyvin eikä ole mitään ongelmia.

4. Minulla on pentukuume. Aussie tai bc olisi kivoja, mutta ei ehkä sitten kuitenkaan minun rotujani. Sheltti on minun rotuni! Se olisi vielä täydellisempi jos se olisi vähän isompi, mutta tarpeeksi täydellinen ihan tuollaisenaan. Olen luvannut itselleni olla ottamatta toista koiraa ennen kuin lopetan luistelun, mutta saatan joutua joustamaan sen asian suhteen..

5. Kun Freddyn päästää pihalle, se juoksee ensimmäisenä häätämään kaikki oravat pois pihalta. Oravat on sen mielestä ihan ok, mutta meidän pihalle niillä ei ole asiaa.

6. Minua hävettää saamattomuuteni. Freddyn viralliset terveystutkimukset oli tarkoitus hoitaa, mutta eipä ole hoidettu. Fysioterapiassakaan ei ole käyty. Oikeastaan olisin kyllä saanut nuo hoidettua, mutta olen köyhä lapsi eivätkä vanhempani halua maksaa. Minua ärsyttää suunnattomasti äitini ajatustapa, että luustokuvaukset ovat ihan turhat, että Freddyn luusto ei varmasti ole kehittynyt normaalisti ja että emme me mitään sillä tiedolla kuitenkaan tee. Ja ettei hän halua tietää, kuinka pilalla lonkat yms. ovat. "Tieto lisää tuskaa". Fysioterapia on hänen mielestään ihan hyvä juttu ja Freddy pääseekin varmaan fysioterapiaan ihan lähiaikoina. Möys silmäpeilaukseen äiti on alkanut myöntyä.

7. Minusta tulee eläinlääkäri. Jos siis selviän fyssasta ja kemmasta. Se ei ole ihan itsestäänselvää.

8. Haluaisin muuttaa blogin ulkoasua, mutta olen huono ulkoasujen muuttamisessa. Se on todella hidasta eikä lopputulos koskaan miellytä minua, joten en jaksa alkaa säätää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti